Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lillevilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lillevilla. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. joulukuuta 2017

Lillevillan viimeinen juttu

Vierasmaja Lillevilla 387 - My Guest House Lillevilla 


Tässä viimeinen juttuni blogiyhteistyön merkeissä Luoman Puutuote Oy:n kanssa.  Sain hieman yli vuosi sitten ison paketin pihalleni, joka sisälsi Lillevilla By Luoman vierasmaja Lillevilla 387 12m2:n rakennusmateriaalit.  
Juttusarjani alkoi suunnitelman esittelyllä ja sen voit lukea täältä.  Aika lähelle pääsin tuota alkuperäistä suunnitelmaa.  Terassista tuli tosin paljon pienempi ja rautakehikkoinen kasvihuoneeni tuli hieman eri paikkaan. Sain Lillevillan ansiosta pihalleni yksityisyyttä, sillä taloni sijaitsee hyvin lähellä tietä.  Piha alkaa myös rakentua hiljalleen Lillevillan ympärille. Ensimmäiset istutukset tein tänä kesänä. Toivon mukaan minulla on sitten joskus tulevaisuudessa tuoksuva syreeniseinämä tuossa vieressä, pensasaita tien reunassa ja marjapensaita varmistamassa talven vitamiinit.  
Taloni on vanha kyläkaupan kauppiaan talo ja talolle ja pihalle ei oikein ole koskaan tehty yhtään mitään.

Seuraavana oli vuorossa rakennuksen perustus ja pystytys. Niistä voit lukea enemmän täältä.  
Hieman pelotti alkaa rakentaa kokonaista mökkiä olemattomalla kokemuksella. Tuumailin, että tapetointi ja sisäseinien maalauskokemuksella ei ehkä paljon rakennella. Perustuksiakaan en ollut aikaisemmin tehnyt. Toisaalta olen ollut aina innokas kohtaamaan uusia asioita ja uusien asioiden ja taitojen oppiminen on todella mielenkiintoista ja niin oli tälläkin kertaa. Ohjeita seuraamalla sain rakennuksen pystyyn apuvoimien kanssa - kiitokset vielä Matti, Riitta, Leena ja Antti! Tosin muutaman komellus koettiin matkan varrella, mutta missäpä rakentamisessa niitä ei tapahtuisi! Olipa hieno tunne, kun mökki oli pystyssä!

Sisustamista odotin innolla ja sisustin mökin pääasiassa olemassa olevilla tavaroilla ja huonekaluilla. Kirpparilta löytyi edulliset jakkarat, sängyn ja ruokapöydän levyn tein itse. Ikeasta löytyi kauniit rottinkituolit, ja ne ovatkin ainoat ihan uudet asiat.  
Lattiamateriaaliksi valitsin Tarkettin Trend 240 muovimaton. Se on huoleton ja helppohoitoinen.
Mökin puupinnat ovat niin kauniit, etten malttanut käsitellä niitä millään ainakaan vielä.

Joulua vietettiin mökissä glögijuhlan merkeissä.  Sen jutun voit lukea täältä
Seuraavaksi Lillevillan sisätilan täyttivät puput ja tiput eli vietettiin pääsiäistä. Sen jutun voit käydä lukemassa täältä.

Kesää odottelin kovasti, sillä edellisen syksyn kelit eivät olleet ulkopintojen maalaukselle otolliset. Sain onneksi käsiteltyä pinnat öljyllä ennen kunnon talven tuloa. Kevät jatkui huonoilla keleillä ja vihdoin kesällä pääsin maalaamaan ulkoseinät. Väriksi valikoitui valkoinen, sillä talokin sai saman värin osalle pinnoistaan kesän aikana. 
Innostuin tilaamaan Luomalta kaksi pientä pihavajaa, jotka sijoitin takapihalleni. Sain samalla "kesäolohuoneen" takapihalleni, sillä vajat muodostavat aitapätkineen hyvän näkösuojan.  Nyt piha on suojattu joka puolelta. Olin ajatellut käyttää Lillevillan vierasmajaa osittain myös varastotilana, mutta en sitten malttanutkaan, joten pikkuvajoille oli todella tarvetta. Niihin mahtuu yllättävän paljon tavaraa polkupyörää myöten. Rakensin majojen väliin vielä suojaisan säilytystilan, jonne mahtuu ruohonleikkurini hienosti ja helposti esille otettavaksi.
Maalausjutun yhteydessä kurkattiin myös sisätiloihin. Jutun linkki on tässä.

Mökin sisustuksesta kerroin tänä syksynä ja sen voit käydä lukemassa täällä.  Lillevillan syystunnelmia ja terassin rakentamisesta löytyy juttu ja kuvia täältä.

Nyt on sitten vähän tyhjä olo: mökki on valmis ja urakka ohi. Ensi kesänä nautin vain toivottavasti lämpimistä ja aurinkoisista kesäpäivistä mökin terassilla istuen.  Ellen sitten innostu sisätilojen maalaamisesta tai pergolan rakentamisesta terassille.  

Loppukaneettina tämän juttusarjan päätteeksi voin vain enää todeta, että yhteistyö Luoman Puutuote Oy:n kanssa sujui mallikkaasti, toimitukset tulivat sovitusti ja rakennuksen kasaaminen oli helppoa aloittelijallekin. Rakentamisen onnistunut lopputulos antoi lisäksi itseluottamusta roppakaupalla, sitähän voi tehdä ihan mitä vain!

Ihan lopuksi vielä kiitos kaikille, jotka ovat tätä juttusarjaa jaksaneet seurata! 
Kiitos myös Luoman Puutuote Oy:lle tästä hienosta projektista ja kokemuksesta!

Tässä vielä kuvasarja talviteloilla olevasta mökistä:










Kuvat/Photos: Keltainen talo rannalla
Yhteistyössä:  Luoman Oy






TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Lillevillan syksy


Tässä vielä viimeinen esittelemätön projekti vuosi sitten aloittamastani blogiyhteistyöstä Luoman Puutuotteen kanssa.  Lillevilla By Luoman vierasmaja Lillevilla 387 12m2:n sai kesän aikana edustalleen terassirakennelman. Terassi sopii mielestäni tuohon erinomaisen hyvin ja muodostaa mökin kanssa hyvän kokonaisuuden. Aurinko paistaa tuohon keskipäivästä iltaan asti, joten tuossa on mukava oleskella suurimman osan päivää.
Poikani ehdotti terassille pergolaa ja ehkä sellainen tuohon ensi kesänä vielä rakentuu - sitä ehtii vielä talven aikana hyvin miettiä ja suunnitella.  Jos ei pergolaa tule, niin iso aurinkovarjo ainakin on hankintalistalla ja ehkä rakennan lisäksi muutaman kukkalaatikon istutuslaatikoiden yläpuolelle. Tuossa sohvan takana voisi olla vielä jonkinlainen säleikkö tms. seinäke paikallaan. Sitten tämä mökki saa luvan olla valmis ja kunnostusvuorossa on loput talon ulkopinnoista. 
Pihasuunnitelmakin on hiljalleen muovautumassa ja toivon mukaan täällä on jossain vaiheessa tulevaisuudessa hieman eri näköistä. 



Mökin maalauksesta jäi tilkka maalia jäljelle ja se riitti juuri tämän sohvan maalaamiseen.



Puutarhakalusteet löysin Ikean valikoimista.


Tänä vuonna en ehtinyt istuttaa noihin laatikoihin yhtään mitään, sillä sain ne niin myöhään laitettua, mutta ensi kesänä niistä löytyy toivon mukaan yrttejä ja salaatteja.


Tuo vasemmassa reunassa näkyvä rautainen metallihäkkyrä sai myös lattian tänä vuonna. Ensi kesänä istutan lisää köynnöskasveja sen ympärille, jotta rakennelma saa siten "seinät" ja "katon".
Lisäksi olen ajatellut rakentaa terassien välille kulkuyhteyden joko puusta tai laatoittamalla. 
Talon päätyjen väriksi tulee valkoinen, joten yleisilme pihalla tulee yhtenäisemmäksi.













Tässä vielä muutama kuva rakennusvaiheesta:




Blogiyhteistyö Luoman Puutuote Oy:n kanssa.
Kuvat/Photos: Keltainen talo rannalla

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Lillevillan sisustus

Lillevilla 387


Viime vuoden syksynä aloittamani blogiyhteistyö Luoman Puutuotteen kanssa lähenee hiljalleen kohti loppuaan. Melkeinpä tasan vuosi sitten sain ison paketin pihalleni ja hetken pähkäiltyäni ja kokoamisohjeita tutkisteltuani pystytin tontilleni Lillevilla By Luoman vierasmaja Lillevilla 387 12m2:n.
Nyt on mökin sisustus vihdoin valmis esittelyä varten.  Paljon meni aikaa tähän pisteeseen pääsyyn ja yksi syyllinen ajan puutteeseen löytyy tuosta sängyltä.  Heinäkuussa tuli taloon tarmokas russelipoika Nelson ja aika onkin kulunut täysin uuden perheenjäsenen kanssa puuhastellessa ja aina säiden salliessa talon maalaushommissa.
Lisäksi en ole osannut päättää maalaanko mökin sisätilat vai en ja käyttötarkoituskin on ollut pohdinnassa.  Vierastilana mökki tuskin tulee käyttöön, enemminkin se toimii vain oleskelu- ja harrastetilana.  Varastoakaan en tarvitse, sillä ratkaisin sen ongelman pystyttämällä kaksi Luoman pientä vajaa takapihalleni.
Sisätilojen maalaushommiin en sitten lähtenyt, kuten kuvista näkyy, sillä pidän todella paljon noista puunvärisistä pinnoista.  Täytynee vain käsitellä ne jollain tummumista estävällä aineella. 
Sen homman aika on tosin vasta ensi kesänä.

Tässä nyt sitten kuvakavalkadi pienen pihamökkini sisustuksesta:


Tämä tekemäni risuvarjostin on kulkenut mukanani usean vuoden ajan ja täältä löytyi sille hyvä paikka.  Nyt se toimii ainoastaan koristeena, sillä en ole vielä vetänyt mökkiin sähköä.



Vanhan tuolin kauniita muotoja.




Tein kauniin asetelman pöydälle oksista, kävyistä ja vanhasta lasipurkista.







Vanha rahi löysi paikkansa täältä.



 Tähän Tarkettin Trend 240 vinyylilattiaan olen ollut todella tyytyväinen.




Pätkä vanhaa aitaa sai kalkkimaalin pinnalleen.


Tyttäreltä lahjaksi saatuja porokynttilöitä en ole malttanut polttaa ja ne toimivatkin hauskoina koristeina. Sijoitin ne tekemiini betonisiin kynttiläkippoihin.







Juurista tehty kranssi.




 Sain nuo kauniit lintukortit siskoltani lahjaksi ja ne sopivat mielestäni tänne erinomaisesti. Kehykset ovat odottaneet vuosia omaa paikkaansa ja tänne ne nyt vihdoin päätyivät.





Nelson 4 kk.



Kylällämme asustelee valtava naakkajoukko ja osa yöpyy pihapuissani. Löytösulat laitan kranssinkoristeeksi.



Korituolit ja koristetyynyt löytyivät Ikeasta. Korkea kynttilänjalka on kirpparilöytö.
Maalasin sen ja kullanvärisen auringon kalkkimaalilla.  Samalla maalilla on maalattu aita ja seinähyllykkö.



Tässä ikuisuusmurheenkryynini eli nukkekotini.  Sain tämän vuosia sitten lahjaksi, mutta aikaa sen kunnostamiseen ja sisustamiseen ei koskaan tunnu löytyvän. Siirsin sen tänne, koska se vie sisällä niin paljon tilaa.  Ehkä innostun ensi kesänä laittamaan sitä täällä, tilaa siihen ainakin nyt on.


Uutta mökissä ovat korituolit, pöytälevy, sänky ja nuo Ikean pukkijalat.  Mustat jakkarat löysin kirpparilta, kaikki muu tavara löytyi omasta takaa.


Vanerienkelin (niitä löytyy 2 lisää) tein vuosia sitten näyttelyyn, jonka pidin yhdessä pikkusiskoni kanssa Vaasassa Konsulinnan kahvihuoneessa.  En ole malttanut vielä poiskaan heittää.  
Innostuin aikoinaan decoupage-tekniikasta ja sitähän piti sitten kokeilla joka paikkaan. Pikkutuolit ovat muisto siitä innostuksesta.





Nelson vauhdissa...



Yhteistyössä: Luoman Oy
Kuvat: Keltainen talo rannalla




Blogitekstisuositus

Väriä ja persoonallista ilmettä