Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukoristelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukoristelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. joulukuuta 2016

Lillevillan glögijuhlat



Sain syksyn lopulla onnistuneesti pystyyn Lillevilla by Luoman Vierasmaja Lillevilla 387 12 m2:n (jutun voi käydä lukemassa täällä) ja seuraavana projektina on tietysti mökin sisustaminen. Tilan ollessa kylmä, ei ole vielä kiirettä sen asian suhteen, mutta sormia syyhytti tietysti todella paljon päästä tekemään jo jotain.  Tapanamme on ollut nauttia jouluaattona glögit tilpehööreineen odotellessamme ruuan valmistumista ja ajattelin, että olisi hauska "vihkiä" uusi maja käyttöön nauttimalla glögit majassa. Tuumasta toimeeen ja ei muuta kuin nokka kohti puutavaraliikettä värkkejä hakemaan, sillä olin päättänyt tehdä itse pöytälevyn ja jonkinlaisen sängyn tilaan. Tuoleiksi löytyi kirpputorilta mustat hieman kuluneet jakkarat hintaan 4€/kpl. Vanha seinähylly sai pinnalleen Annie Sloanin tummanharmaan kalkkimaalin. Verhot, verhotangot ja päiväpeitteen hain Ikeasta, mustat lyhdyt löytyivät Plantagenin alennusmyynnistä ja kaikki muu on sitten omista varastoista löydettyä.

 "Puran" tämän sisustuksen joulupyhien jälkeen, joten tähän ei kannattanut tämän enempää panostaa, varsinkaan muutamaa päivää ennen jouluaattoa, kun hommia riittää silloin muutenkin ihan tarpeeksi.

No, sitten h-hetkenä eli aattoiltana vieraat saapuivat myöhässä ja oli jo aivan pilkkopimeää, satoi ja tuuli kovaa ja ruokakin oli jo valmista.  Ei ollut siis enää mitään järkeä juoda glögejä ja tuulen ja sateen sekaan ei huvittanut enää pimeällä lähteä eli hommasta ei sitten tullut mitään. Hieman kyllä harmitti, mutta näin siinä nyt valitettavasti kävi. 
Oli toki hauska ja antoisa projekti ja olen ylpeä rakentamastani sängystä ja pöytälevystä.  Innostuin taas rakennushommista niin, että ajattelin rakentaa majaan komerot kesällä.  
Eli koko vaivasta jäi tekemisen ilo minulle ja nyt katsomisen ilo teille. Vierailleni taidan lähettää linkin tähän postaukseen:) Ensi jouluna sitten uudella onnella!



Pöydällä ja ikkunoissa olevat metalliset kuuset ostin aikoinaan alennusmyynnistä ollessani työmatkalla Saksassa. Seinähyllykön pelastin roskalavakohtalolta. Turkoosit astiat ovat Indiskasta.



























Seinävaatteen löysin kirpputorilta, puulaatikko on suvun jäljiltä, vanha tuoli tuli vanhan kodin oston mukana.




Sivupöytä oli vuosia pressun alla ulkosalla ja pelastin sen sieltä, seinähylly on toiminut joskus kangaspuiden istuimena. Tikkaat sain ystävältäni. Lattia on Tarkettin, siitä juttua myöhemmin.



Kartiot on päällystetty kuivatuilla ruusunlehdillä.












Kuvat: Keltainen talo rannalla



 Yhteistyössä Luoman Puutuote Oy:n kanssa.


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Jouluisia juttuja

Joulukoti - A Christmas Home


Tänään tänne löytyi tanskalaisen stylistin moderni joulukoti,  kahden stylistin stailaamia jouluaiheisia sisustuskuvia sekä helppoja jouluaskarteluja.
















Lähde/Source: BoligMagasinet
Kuvat: Frederikke Lea










Jouluideoita - Christmas Ideas


Ruotsalaisen stylistin Lo Bjurulfin kauniita jouluisia stailauksia.  Piparilapaset, poropiparit oksassa ja tikkaista tehty joulukuusi ovat hauskoja ideoita, samaten sammaleeseen ripustetut pienet lahjapaketit.











Lähde/Source: Linkdeco









Jouluideoita - Christmas Ideas


Hollantilaisen stylistin Cleo Scheuldermanin loihtimia sisustuksia.  







Lähde/Source: Vtwonen
Kuvat: Jeroen van der Spek





Edellä olevan jutun ensimmäisen kuvan kankaalle painettu kuusenkuva on mainio vaihtoehto pieniin tiloihin joulutunnelman tuojaksi.
Ikeasta löytyy vastaavanlainen Vinter 2014 kuusikangas ja miksei myöskin Taitoshopista löytyvä Ebba Masalinin piirtämä opetustaulu sovi hyvin jouluisen kodin somisteeksi.












Jouluaskartelua - Christmas DIY


Vielä ehtii askarrella jouluksi koristeita ja keräsin tähän muutaman helppotekoisen askarteluohjeen.

Moderni jouluseimikuvaelma löytyy kahdessa eri värissä täältä



Yllä olevien kuvien lataus tapahtuu tämän sivulta löytyvän kuvan kautta:






Ohjeet huovasta tehdylle kuuselle löytyvät täältä.






Voiko koristeen teko olla enää helpompaa? Narukuusi-idea löytyy täältä.






Helppotekoinen ovikoriste löytyy täältä.





Kakunkoristeidea löytyy täältä.  Joulupukin kuvaa ei sivulta löydy, mutta löysin melko vastaavan näköisen täältä. Tosin tähän ideaanhan voi käyttää ihan mitä vain mieluista kuvaa.




Mukavia askarteluhetkiä!

Lähde/Source: Sweet Paul Magazine



Blogitekstisuositus

Väriä ja persoonallista ilmettä