sunnuntai 24. elokuuta 2014

Valkoista, valkoista ja valkoista

Valkoisia koteja - White Homes

Tämän päivän teemana, kuten otsikkokin jo hyvin informatiivisesti kertoo, on valkoiset kodit. Tyyleissä mennään romanttisesta moderniin, mutta idea valkoisesta on näissä kuudessa kodissa sama.  Itse ihailen minimalistisen vaaleita koteja, joissa ei ole mitään ylimääräistä ja turhaa esillä.  Helppoa ja huoletonta olemista ja elämistä - ei pölyjen pyyhkimistä koriste-esineiltä, ei jatkuvasti koirien jäljiltä rytyssä olevia mattoja, jatkuvasti sekaisia koristetyynykasoja olohuoneen sohvalla, kirjoja ja tavaroita pursuavia kirjahyllyjä, työpöytää täynnä tavaraa, papereita, koneita (miten ihmeessä jollakin voi olla melkein tyhjä työpöytä...?) jne. Ihailen tosin vain, sillä en viihtyisi todennäköisesti kovin pitkää aikaa sellaisessa kodissa.  
Meiltä löytyy juuri nuo koirien jatkuvasti ryttäämät matot, runsaat määrät koriste-esineitä, tauluja, lehtiä, kirjoja ja iso kasa koristetyynyjä.  Ja tietysti värejä, ilman niitä elämä olisi tylsää.  Oma kotini on siis valovuoden päässä kliinisen valkoisista desigkodeista.
Kaikki sisustavat tyylillään ja hyvä niin, sillä mikään ei ole hauskempaa kuin katsella miten ihmiset kotejaan sisustavat.  Kuten näitä tämän päivänkin koteja.



Style at Home










Kuvat: Robin Stubbert












 via





Jelanie


























Kuvat: Tracey Ayton






































2 kommenttia:

Päivi Lemström kirjoitti...

Kaikki kodit ihania omalla tavallaan, ihanaa kun laitat meille näitä hurmaavia inspiskuvia!
XX

Tarja Kankaanpää-Salonen kirjoitti...

Päivi: Hauska näitä on tänne kaikkien iloksi laitella:) Blogin fb-sivulta löytyy joka päivä monta mielenkiintoista ideaa lisää:)

Blogitekstisuositus

Väriä ja persoonallista ilmettä