tiistai 15. tammikuuta 2013

Koteja ja kuvia

Eilinen kotiesittelyni on jakanut mielipiteitä puoleen ja toiseen ja hyvä niin.  Jokaisella on omat ajatuksensa, näkemyksensä, arvonsa, makunsa ja tyylinsä kodin sisustamisen suhteen.  Olisihan se kamalaa, jos meille olisi esim. EU direktiiveillä määrätty huoneiden lukumäärä/asukas, tilojen värit, sohvien koot jne. Saamme onneksi sisustaa kotimme ihan itse ja täysin vapaasti omien toiveidemme mukaisesti.

Uusperheen kodin sisustaminen ei ole välttämättä maailman helpoin asia -  molempien toiveet on pyrittävä huomioimaan sisustuksessa.  Kahden erilaisen maun ja historian yhdistämisessä on omat haasteensa.
Vaikka joku sisustusesine/huonekalu tms. tuntuisi itsestä ihan hirvittävältä, voi se olla toiselle todella tärkeä ja rakas asia. Monta perintöriitaakin on käyty toisten mielestä ihan käsittämättömän oudoista tavaroista. Yhden asiakkaani lapset olivat jo etukäteen ilmoittaneet haluavansa saman taulun itselleen.  Taulu oli halpa ja vaatimaton tekele ja se oli ostettu perheen yhteisellä ulkomaanmatkalla joltain torilta. Matka oli varmasti ollut erityisen mukava ja tauluun liittyi paljon positiivisia muistoja.
Totutut tavatkin ohjaavat sisustusvalinnoissa:  jos toiselle aamutelevision katselu kuuluu aamurutiineihin, sellainen hankitaan sitten ruokapöydän viereen, vaikka itse olisi mieluiten ilman ja nauttisi vain hiljaisuudesta ja rauhasta.  Onpa tv laitettu jossain huushollissa kylpyhuoneeseenkin sen vuoksi, että isäntä voi aamusuihkun aikana katsoa aamu-uutisia. Sisustaminen, kuten elämä, on täynnä hyviä ja huonoja kompromisseja.

Tavaroiden määrää täällä meillä on ihmetelty ja erikoisia ratkaisuja. Itse muutin monta kertaa pienempään taloon, missä aikaisemmin asuin ja toisen kotiin ja vaikka olen ottanut mukaani vain joitakin tärkeimpiä juttujani, tavaraa on silti paljon... Toisaalta ihme olisi, jos ei tähän ikään mennessä ihmiselle jo tavaraa olisi kertynytkin ja olen ollut lahjatavara-alallakin vuosia.  Nyt etsin edullista varastoa omille romppeilleni, poiskaan niitä ei tässä elämäntilanteessa vielä viitsisi antaa.
Moneen tavaraan tai huonekaluun on vuosikymmenten kuluessa muodostunut tunneside;  ne edustavat tiettyä aikakautta elämässä tuoden mukavia muistoja mieleen tai muistuttavat rakkaista ihmisistä.  Minusta on mukava, että ympärilläni on asioita, jotka tuovat positiivista energiaa tilaan.  Monista tavaroista ja asioista luopuminenkin on tuonut toisaalta positiivista energiaa elämään.  Monesta tärkeänä pitämästäni asiasta ei ollut loppujen lopuksi sittenkään hankala luopua.
Valaisimien määrää on varmasti ihmetelty, siitä olisi voinut jotain sanoa.  Täällä on ruokailutila/keittiö/eteinen ilman katto/työvalaisimia sähkötöiden keskeneräisyyden takia ja jotenkin tämä huusholli on näin talviaikaan valaistava.  Jatkojohtotehtaalla ollaan oltu varmasti tyytyväisiä - täällä niitä nimittäin piisaa. Toisaalta pidän siitä, että on valaisimia siellä täällä - kattovalo ainoana valolähteenä ei ole riittävä tilan hyvään valaisuun.

Täydellisyys on tylsää - pienet rosoisuudet ja epäkohdat tuovat juuri sitä persoonallisuutta ja omannäköisyyttä sisustukseen.  Sisustaminen ei ole tiedettä, eikä ryppyotsaista suorittamista "oikeanlaisen" kodin luomiseksi, vaan sen pitäisi olla mukavaa ja antoisaa puuhaa.  Kotona puuhastelu on lisäksi hyvä harrastus ja joskus jopa terapiaa
Jokainen meistä sisustaa kotinsa omalla tavallaan ja tärkeintä siinä touhussa on se, että lopputuloksessa viihtyy itse, kuten myös koko mahdollinen muu porukka. Minusta juuri erilaisten kotien valtava kirjo sekä innostuneiden ja taitavien sisustajien kädenjäjet tekevät tästä sisustusmaailmasta niin tavattoman mielenkiintoisen ja hauskan seurattavan!  Tässä teille taas lisää sellaista seurattavaa.

Koti myytävänä

Ruotsalaisen kiinteistönvälittäjän, ERA:n sivuilta löytyi tämä myytävänä oleva vanha kaunis talo.

The Swedish real estate agent ERA is selling this old beautiful country house.

















Persoonallinen koti

Rennolla otteella sisustettu koti.  Taitaa olla ensimmäien kerta kun näen, että koiraa suurempaa otusta käytetään kuvausrekvisiittana näissä kotijutuissa.













Kuvat: Francois Halard


Moderni koti


Modernisti sisustettu koti Sao Paulossa Brasiliassa. 

A modern home in Sao Paulo, Brazil.















Kuvat: Fran Parente

Tunnelmakuvia

Norjalaisen yrityksen Home and Cottagen blogista löytyivät nämä kauniit tunnelmakuvat.

Beautiful images from the Norwegian Home and Cottagen 's blog.










4 kommenttia:

17-17 kirjoitti...

Tarja, so thank you for the link :o)
I really like the house on first picture, like in "Sa som i himmelen",
bautiful scandinavian style...
hugs
Magda

Anitta kirjoitti...

Hauska tuo sängynpääty kuvassa 18 :) Mä niin allekirjoitan tuon sun kirjoituksen kahden eri maun ja historian yhteensovittamisen haasteellisuudesta. Mistä löytyy se kultainen keskitie, että kodista tulee harmoninen ja molemmille mieleinen, jos mieltymykset eroaa paljonkin toisista?

Tarja Kankaanpää-Salonen kirjoitti...

Magda: :):) Hugs!

Tarja Kankaanpää-Salonen kirjoitti...

Anitta:Yksi haastellisempia sisustustehtäviä minulla on ollut se, kun kerran annoin sisustusapua kahden maultaan täysin erilaisen aikuisen ihmisen uuteen yhteiseen kotiin. Toinen piti väreistä ja runsaudesta ja toinen taas minimalistisuudesta ja valkoisesta... Ovat vielä tänäänkin tyytyväisiä:) Pitää vain ottaa molempien toiveet huomioon ja yrittää mahduttaa kotiin molempien tärkeimmät jutut.

Blogitekstisuositus

Väriä ja persoonallista ilmettä