maanantai 16. tammikuuta 2012

Hotellivisiitti

Maailmalta löytyyy nykyään toinen toistaan mielenkiintoisempia hotelleja.  Suunnittelussa ja sisustamisessa on lähdetty rohkeasti toteuttamaan mitä erikoisempia ideoita ja teemoja.  Ja onhan tälläiset ideat raikas tuulahdus muuten niin "jumiutuneeseen" käsitykseen siitä miltä hotellihuoneen pitäisi näyttää.  Samaa inspiroivaa ajatusmallia voisi käyttää runsaamminkin myös asuintilojen ja niiden sisustuksen suunnittelussa.  Hassuimmistakin ideoista kun yleensä kuoriutuu täysin toteuttamiskelpoisia ideoita.
Tässä uusi ja juuri uudella tavalla sisustettu hotelli The Exchange Amsterdamista.  Sen suunnittelussa on lähdetty catwalkista: jokainen tila on suunniteltu siten kuin puettaisiin malli.  Konseptin takana ovat suunnittelijat  Otto Nan ja Suzanne Oxenaar. Hotellihuoneiden suunnittelijoina ovat olleet the Amsterdam Fashion Instituten oppilaat.  Lopputuloksesta voi jokainen olla sitten omaa mieltänsä, mutta erikoisia nämä huoneet kuitenkin ovat. Ideoita kaipaavan kannattaa kuitenkin näpsiä ideoita joka puolelta ja näistäkin huoneista niitä varmasti löytää. Kotiinsa voisi soveltaa vaikkapa kankaalla verhoiltua tilaa, jossa samaa pellavakangasta oli käytetty seinien ja huonekalujen verhoiluun.  Pikkutuolit ovat hauska näköisiä:)

New and very interesting hotel the Exchange from Amsterdam.


Kuvat Ina Matt:





Kuvat: The Exchange













Kuvat Homedit:








1 kommentti:

Kodin kokoajat kirjoitti...

Pelottavia huoneita... Kauniita katsella mutta ei kyllä houkuta yöpymään. Takuuvarmasti Suomessa joku virasto kieltäisi vastaavanlaisen hotellin jo ihan turvallisuussyistä: kankaiden paloturvallisuus ja minkälainen riskitekijä esim. roikkuvat narut ovat.

Pakko kommentoida, kun tykkään tosi paljon blogistasi ja että näet vaivaa julkaista useita kuvia. Blogisi kuvista olen jopa saanut jotain inspiraatiota rakenteilla olevaan taloomme.

Nämä hotellihuoneet ovat vain niin provosoivia, että luultavasti tarkoituksena onkin saada mielipiteitä julki niinkuin kunnon taiteen kuuluukin ;)

Blogitekstisuositus

Väriä ja persoonallista ilmettä